Altti Salomäki

Harvinainen sääilmiö Riihimäellä - katso kuva!

  • Ohikulkijan kännykkäkuvassa illustraatio maailmanlopun meiningistä.
    Ohikulkijan kännykkäkuvassa illustraatio maailmanlopun meiningistä.

Taivas värjäytyi verenpunaiseksi ja palavaa suitsuketta satoi maahan noin tunnin ajan Riihimäen keskustassa tänään. Asiantuntijoiden mukaan erikoinen ilmiö oli harmageddon eli kristillisen uskomusperinteen mukainen maailmanloppu.

Maailmanloppu nähdään näin pohjoisessa vain noin neljänkymmenen vuoden välein. Edellinen kerta koettiin 60-luvun lopulla Heinosen sisarusten kirkastuksessa ja sitä edeltävä vuonna 1932, kun korpelalaisina tunnetut lestadiolaiset nousivat taivaalle ilmestyneeseen kristalliarkkiin ja lensivät sillä Palestiinaan.

- Eihän tällaiseen ihan joka päivä kättään lyö, kertoo meteorologi, erityisasiantuntija Kari Mörk ilmatieteen laitokselta. - Pari vuotta sitten ehdittiin jo uutisoida hallava hevonen Pohjanmaalla, mutta silloin kyse oli jonkinlaisesta uskovaisten tempauksesta.

- Jatkumo on selvä viime aikojen sääkatastrofeihin, joten ei tämä nyt loppujen lopuksi hirveästi yllättänyt. Myrskytuulet, lunta aurinkorannoilla, taivaalta laskeutuva Uusi Jerusalem ja mitä näitä nyt on ollut, Mörk lisää.

Varsinainen harmageddon syntyy, kun eri ilmakerroksissa puhaltavien tuulten väliseen tilaan aiheutuu vaakasuoraa pyörteisyyttä. Nousuvirtaus nostaa tämän pyörteen pystyyn ja kaiuttaa maanpinnalla tapahtuvat synnit tuonpuoleiseen herättäen kiirastulen. Kun synti on tarpeeksi tiivistä, kuten eduskunnan eilisen lähetekeskustelun aikaan, kajahtaa niin sanotusti paska partaan.

 

Toistaiseksi vakavilta vahingoilta on vältytty. Aluehälytyskeskukseen ja ensiapuun on tullut joitakin kyselyitä paiseiden hoidosta ja heinäsirkkojen karkottamiseksi pihoilta. Poliisia ovat työllistäneet naapureiden mielestä liian kovaa soivat pasuunat ja miekat kädessä Prisman aulassa riehunut enkelinelikko.

- Kokonaisuutena tilanne vastaa normi perjantai-iltaa Riihimäellä, tyynnyttelee poliisimestari Jorma Kovacs. – Profeettoja tahi ei, eivät koskaan kumma kyllä osaa ennakoida saavansa etälamauttimesta ja heräävänsä aamulla Hotelli Kusihajussa, poliisi toteaa.

Lappeenrantalaiset veljekset Juri ja Vasili Ruotsalainen kertovat lähteneensä heti aamutuimaan ajelemaan kohti Riihimäkeä kuultuaan Jeesuksen ilmoittaneen tulevansa kohta toistamiseen. Viesti levisi nopeasti mm. Rivo-Riitan Facebook-sivuilla ja houkutteli useita kiinnostuneita Riihimäen matkakeskuksen katolle.

- Voidaan sanoa, että olemme eräänlaisia fanaatikkoja. On kierretty Tokio, San Sebastian, Waco ja Wellington. Huikeeta, että jätkät tulee vihdoin Suomeen! Eiväthän nämä hoogeet ole enää yhtä kouraisevia kuin taannoin, mutta meille tämä Johanneksen ilmestys on kuitenkin se aito, oikea maailmanloppu, Juri selittää.

- Hollywood, iltapäivälehdet ja Muumit ovat synnyttäneet odotuksia talonkorkuisista aalloista ja huikeista tietokone-efekteistä täystuhoineen, jatkaa Vasili. – Raamattua on kuitenkin syytä lukea kirjaimellisesti, sillä se on totuus se.

- Ensin putoaa pieni tähti järveen. Usein ajatellaan, että tähdet ovat planeettaamme verrattuna valtavia plasmapalloja, mutta tämä nyt on vain sellainen pieni valokuula, joka uppoaa nätisti kotimaiseen matalaan vesistöön että tsuhplumps vaan. Sen jälkeen ilmaantuu kaikkia ihme vitsauksia, taivas menee sykkyrälle ja lopuksi neljä vanhan liiton hevimiestä saapuu erivärisillä lentävillä poneilla. Aplodit, verhot, The End.

”The Show” on veljesten mukaan kärsinyt tekniikan kehityksen myötä samanlaisen inflaation kuin mustavalkoiset kauhuelokuvat. Lopun odotus onkin nykyään enää pienen ryhmän kulttiharrastus. Eniten heitä harmittaa, etteivät lapset enää pelkää paholaista.

- Yksikin pikkupoika osoitti äsken Kuolemaa sormella ja huusi: ”Kattokaa Skeletor!” Ja ei, heppoja ei saa silittää! Se on rienausta se, Juri päivittelee.

 

Matkakeskuksen katon pohjoisreunalle on kerääntynyt joukko valkoisiin kaapuihin pukeutuneita uskiksia. Kädet kohti taivasta he ovat veisanneet ja jympyttäneet tamburiinejaan pian kahdeksatta tuntia. Lopunajan tunnelmaa ei ole latistanut edes tihkusade tai huhu, jonka mukaan syvyyden enkeli Abaddon olisi nuorison asenteeseen hermostuttuaan päästänyt suustaan eurooppaministerit ja lähtenyt Bulldog-baariin kaljalle. 

- Koko elämämme olemme odottaneet tätä päivää, kun kaikki muut saavat kokea Karitsan vihan paitsi me, kihisee Jarnaksi esittäytyvä polkkatukka käsiään hieroen ja saa koko ryhmän yhtymään innokkaaseen jalajalaan.

Internetin saamien tietojen mukaan Jarnan toive on jäämässä haaveeksi pimeyden voimien saatua Prisman takana pahasti köniinsä Valamon kilvissä olleella mustalla Transitilla paikalle kurvanneilta shaolin-munkeilta. 

- Kahdeksankymppiset partaninjat vastaan raivostunut lammas ja sirppejä sinkoavat enkelit. Menee heittämällä TOP 6 -myllyihin, joita Riksussa on nähty, kertoo ostarilla lonninut Ernesto Mänki, 14.

Yksikään uskonnollinen suuntaus ei ole virallisesti ilmoittautunut olevansa tapahtumien takana. Viikinkimytologian yhdistyksen poliisille lähettämää sähköpostia ei tosin kukaan jaksanut lukea nauramatta pidemmälle kuin ”Fimbulvetrin jälkeen kolme kukkoa Fjalar, Gullinkambi ja sit yks nimetön, herättävät jumalat, jättiläiset, ihmiset ja muut olennot viimeiseen taisteluun.”

Tieto maailmanlopusta sai Helsingin pörssin tänään varovaiseen nousuun. Junat kulkevat VR:n mukaan normaalisti.

Ensimmäisenä asiasta uutisoi Nostradamus (1503-1566).

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

Ohikulkijan kännykkäkuva, hevosvoimia, ei yhtään autoa,
ja näköjään mustavalkoinen filmirulla?

Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen

Huh huh! Nauran tätä ääneen yksin toimituksessa. Hieno pakina!

Käyttäjän HannesV kuva
Hannu Valjakka

No joko se maailmanloppu taas oli..no meni multa ohi,kuten aina ennenkin. ;)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ei se maailamanloppu niin vaan ohi mene, se voi kestää satoja vuosia.

Käyttäjän mijaakko kuva
mikael jaakkola

Heittämällä kepein ja mukavin näkemäni maailmanlopun kuvaus! Raamatun kirjoittajat voisivat ottaa tästä oppia, kuka jaksaa niitä raskaita ja uhkaavia meuhkaleita.

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

Oli kyllä innostava maailmanloppu! Kun taas...

"NASA:n mukaan tulemme näkemään seuraavan kahden vuoden aikana
poikkeuksellisen tiiviissä aikajaksossa neljä kuunpimennystä..."

http://missiomaailma.fi/index.php/blogi-markus-kor...

Käyttäjän heikkileivo kuva
Heikki Leivo

Vedet silmissä - päivän parhaat naurut. Kiitos!

Käyttäjän PetSu kuva
Petri Suomi

Riihimäkeläisenä olettaisin myös nähneeni näkyjä.....

Koska näin ei tapahtunut, niin oletan Ekokemillä tai peräti paikallisella Linnanmäellä tapahtuneen jotakin:) Päästö tai mellakka.

Nehän täällä ovat The ainoa paikka missä tapahtuu.

Poislukien kesän p-ralli 24/7/120 Hämeenkatua edeatakaisin. Parhaat/pahimmat mitatut nopeudet 240km./h. - 260km./h. keskustassa. Se on sivuseikka. Sorry.

ps. 40km./h. nopeurjoitus H-katu. Poliisi lienee TV 4:n kuvauksissa Hyvinkäällä/Hämeenlinnassa tai elinkautisia muutaman vuoden lusineita paimentamassa riksun ghettoissa.

Käyttäjän PekkaMkinen kuva
Pekka J. Mäkinen

Mua ei naurata yhtään Raamatun tekstien rääpiminen.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Olipa tuotu näyt nykypäivään tai tulevaisuuteen. Mitä pahaa siinä on? Oletko lukenut Terveisiä Kutturasta? Kirjoitukessa on jotain samaa, jotai omaa ja jotain yleisesti jo tunnetua.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Kiva kirjoitus, tietenkin vakavasti otettava, kuten maailmanlopunkirjoitukset aina. Kirjoittaja kylläkin unohtaa maailmanlopun, joka tapahtui muistaakseni joulukuun 12, vuonna 2012, kun mayat olivat kirjoittaneet kalenteriaan vain siihen saakka. Ostin tuolloin siis kalenterin seuraavaa vuotta varten heti koht'silteen, niin taas maailma jatkui taas vuodella eteenpäin. Nykyään ostankin mahdollisuuksien mukaan seuraavan vuoden kalenterin ajoissa, viimeksi Helsingin Kirjamessuilla jo ajoissa syksyllä!

Käyttäjän PekkaMkinen kuva
Pekka J. Mäkinen

Kirjoittaja vain kertoo itsestään tässä enemmän, eli siitä ettei hän kunnioita Raamatun sanaa, ja on valmis vääntelemään sitä mielensä mukaan. Voi olla että tulkitsen väärin, mutta itse en leikkisi asioilla jotka muille ovat pyhiä. Tämä leikkiminen voidaan kokea myös pilkkaamisena.

Itse uskon että Raamatun profetiat ovat todellakin ihmikunnan etukäteishistoriaa. Todisteita on valtavat määrät, tuhansittain, ja toteutumisia tapahtuu aivan meidän aikana, kuten Eurfatin ja Niilin kuivuminen, pedon merkin synty periaatttellinen synty mikrosirun muodossa, Israelin valtion synty, juutalaisten kohtalo ja heidän takaisinpaluunsa. Jesaja 17 alku puhuu siitä että Damaskos poistetaan kaupunkien luvusta. Tämä on juuri tällä hetkellä täysin mahdollista jos sodat siellä kärjistyvät. Jesaja 19 kertoo mitä ilmeisemmin Egytpin tilantesta. Jne jne.

Raamatun profetioiden toteutumiset ovat seikka, joka juuri todistaa Jumalan olemassaolon puolesta erittäin vahvasti.

Suuri ranskalainen ajattelija Blaise Pascal on todennut: ”Kristinuskossa esiintyy todellista profetiaa, mitä ei ole missään muussa uskonnossa".

Raamattu sisältää valtavan määrän toteutuneita profetoita. Prof. Werner Gitt on tutkinut Raamatun ennustuksia, ja hän toteaa kirjassaan näin: "Raamatussa on n 6408 profeetallista jaetta, joista tähän asti on toteutunut 3268, ja loput koskevat tulevia tapahtumia. Yksikään ennustus ei ole ollut väärä".
Jos asia todella kiinnostaa, niin kehoittaisin lukemaan myös esim. prof. Pentti Kaiteran kirjaa "Lähitulevaisuus ja Raamatun profetiat". Hän on käsitellyt Raamatun ennustuksia todennäköisyyslaskennalla (kuten myös Werner Gitt), ja toteaa, että juuri nämä toteutuneet ennustukset todistavat Jumalasta erittäin vakuuttavalla tavalla.

Professori Pentti Kaitera toteaa: "Ei ole olemassa muuta kirjaa, jossa maailman historiaa ja tulevaisuutta koskevat ennustukset olisivat toteutuneet sillä tavoin kuin Raamatun profetiat. Mahdollisuudet Raamatun ennustusten tekemiseen nykytieteen ja ihmisjärjen avulla ovat täysin olemattomat, paljon pienemmät kuin yksi kymmenestä miljardista. Ainoa selitys niiden syntyyn on, että ne ovat jumalallista ilmoitusta. Raamatun tieto menee rajattomasti syvemmälle kuin nykyaikainen tiede. Profetioiden toteutuminen on osoitusta Raamatun ainutlaatuisuudesta ja luotettavuudesta".

Myös tiedemiehet Peter W.Stoner ja Robert C. Newman ovat tutkineet Raamatun profetioita todennäköisyyslaskennan avulla kirjasessaan "Tieteen valossa". He toteavat: Olemme osoittaneet että VT eri kohdissa tapahtuneet ennustukset ova toteutuneet viime aikoina (Tyyro, Samaria, Gassa ja Askelon, kultainen portti, Siionin kyntäminen, Jerusalemin laajentuminen, Palestiina, Mooab ja Ammon, Edom, Babylon) usein tuhansia vuosia niiden kirjoittamisen jälkeen. Ajanjankso näiden ennustusten kirjoittamisen ja niiden toteutumisen jälkeen on niin suuri, ettei ankarinkaan kriitikko voi väittää ennustusten tehdyn vasta tapahtumien jälkeen....Sen vuoksi olemmekin sitä mieltä että emme ainastaan ole esittäneet todistusaineistoa Raamatun jumalallisesta alkuperästä, vaan olemme myös todistaneet asian pitäväksi".

Uuden testamentin ennustuksista em. tutkijat toteavat:
"Maailmassa ei ole koskaan elänyt henkilöä, josta olisi ollut likimainkaan tällainen hänen tulemustaan kuvaava ennustusmahdollisuus. Muhammedista, Buddhasta tai muista uskontojen keskushenkilöistä ei tiettävästi ole ainoatakaan tällaista profetiaa ennen heidän syntymäänsä. Tämäkin vahvistaa sitä että vain Jeesus on Jumalan poika".

Professori Tapio Puolimatka toteaa: "Aikamme ihminen kokee itsensä hyvin kriittiseksi ja älykkääksi asettaessaan kristinuskon totuudet kyseenalaiseksi. Hän ei huomaa, että näin tehdessään hän vain seuraa vallitsevaa ajattelun muotia. Hänen ei tarvitse perehtyä kristinuskoon omakohtaisesti. Riittää kun hän toistaa vallitsevassa kulttuurissa yleisiä ennakkoluuuloja kristinuskoa kohtaan, ja hän voi kokea itsensä omaperäiseksi ja itsenäiseksi ajattelijaksi. Tämä johtuu siitä, että mediat kuvaavat uskovan ihmisen yksinkertaiseksi ja epäilijän

http://www.nic.fi/~jlindell/kaiterahes.htm

http://www.kotipetripaavola.com/profetiat_toteutuv...

Käyttäjän PekkaMkinen kuva
Pekka J. Mäkinen

Viimeinen lause jäi vajaaksi. Se kuuluu näin: "Tämä johtuu siitä, että mediat kuvaavat uskovan ihmisen yksinkertaiseksi ja epäilijän älyllisesti rehelliseksi. Aikamme ihminen uskoo tämän kuvan ja hahmottaa todellisuuden sen pohjalta."

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Raamatussa kerrotut asiat ovat vakavia ja kertomuksia ja kirjoja on hyvä kunnioittaa. Uskon minäkin, että monet Raamatussa ja muissa vanhoissa kirjoissa kerrotut profetiat ovat toteutuneet.

Profetioissa kerrotuista tulemisista sanoisin, että kun lapsi syntyy maailmaan, hän tullessaan on vailla mitään tuomisia. Korkeintaan hän tuo rakkautta äitiään ja isäänsä kohtaan. Se, millä tavalla kukin ihminen sitten elämässään pystyy täyttämään profetioita ja tekemään urotekoja on riippuvaista siitäkin, miten me kristittyinä ihmisinä tuemme toinen toisiamme. Jos ihminen jää asiansa kanssa yksin, ei hänellä varmaan riitä motivaatiotakaan toimia muiden hyväksi enempäänsä ainakaan.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Viikinkien mukaan Ragnarök tänään.

Käyttäjän mijaakko kuva
mikael jaakkola

Mikään ei ole niin helppo ennustaa kuin maailmanloppu. Kyllä se sieltä tulee, elekee huoliko.

Ennustamista koskevat vain samat säännöt kuin kaikkia muitakin tulevaisuudenkuvia: on hiton vaikea tietää milloin minkäkin aika on. Joku aina välillä onnistuu kuitenkin. Uskonnollisista visionääreistä ei todistettavasti tässä asiassa ole onnistunut vielä yksikään.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Anteeksi, mutta minulle jäi hämäräksi asiasanana mainittu ninjamunkki. Mikä täyte niissä on ja onko ne sokerikuorrutettuja? Vai ovatko ne samanlainen kompa kuin Seppo Hildénin kirjoituksissa esiintyvä kanakeitto, jota varsinaisissa kirjoituksissa ei sitten käsitelläkään?

Käyttäjän mijaakko kuva
mikael jaakkola

Ninjamunkki voi olla vaikka miten sokuria päältä, mutta täytteenä on sakaraisia teränpaloja. Varoitan haukkaamasta.

Jussi Kammonen

Kerrassaan hauska uutinen. Mutta eikös Päivi Räsänen ole riihimäkeläisiä. Mikä lie ollut hänen tilanteensa, oliko uhrina vai toimeenpanijana?

Käyttäjän PauliJuhaniPitknen kuva
Pauli Pitkänen

Ihminen ei tiedä raamatullista maailmanloppua."vaan siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kenkään, ei taivaan enkelitkään, vaan minun isäni yksinänsä."Matt. 24:36

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset